perjantai 6. kesäkuuta 2025

Saaristokesän ämpärilista

On perinteisen ämpärilistan aika! Kuten kuulumispostauksessa kerroin, tulen viettämään tulevan kesän (sisämaalaiselle) eksoottisissa saaristolaismaisemissa, kun kesätyöt vievät Ahvenanmaalle. Varsin erilainen ja jännittävä kesä siis luvassa, joka keskittyy pääosin saaristoon: pitkien välimatkojen ja työvuorojen takia en juurikaan pääse käymään mantereella, ja silloinkaan en opiskelukaupunkia kauempana. Mutta tällä kertaa näin, katsotaan millainen kesä tästä tulee!
 
Kesällä 2025 minä
 
seuraan pyöräiltyjä kilometrejä. Polkupyörä on kesäni ensisijainen kulkupeli, kun en omista autoa eikä saarella ole varsinaisesti julkista liikennettä. Kiinnostaakin, kuinka monta kilometriä kesän aikana tulee pyöräiltyä työmatkojen, kauppareissujen ja muiden siirtymien puitteissa. Aion ladata puhelimeen jonkin sovelluksen, joka seuraa pyöräiltyjä kilometrejä.
 
kehityn ruotsin puhumisessa. Vaikka vietinkin viime kesän kaksikielisessä työpaikassa, ei minun tarvinnut puhua ruotsia itse ollenkaan.
 
uin. Tästä haaveilen joka kesä, mutta tällä kertaa haluan uskoa, että uiminen myös onnistuu: lähimmälle uimapaikalle ei ole majapaikastani kuin lyhyt kävelymatka!
 
käyn Maarianhaminassa museossa. Piipahdin toukokuisella Ahvenanmaan-reissulla Maarianhaminassakin, jossa vietin muutaman tunnin. Tällöin en ehtinyt käydä missään kaupungin museossa (niitä olisi useampikin), mutta jospa kesään mahtuisi ainakin yksi museoreissu pääsaarelle. (Heh, mitäpä sitä museotekijä vapaapäivänään muuta tekisi kuin menisi museoon...)
 
tutkin kotisaaren nähtävyyksiä. Vaikka hieman ehdinkin tulevan kesän kotisaarta nähdä jo silloin, kun siellä toukokuussa kävin, monia juttuja jäi vielä näkemättä. Onneksi on koko kesä aikaa tutkia!
 
luen Nälkäpelit uudelleen. Olen haaveillut Nälkäpelien uudelleenluvusta jo pitkään, ja alkukeväästä ilmestynyt esiosa Elonkorjuun sarastus innosti tähän vielä entisestään, varsinkin, kun uuden kirjan lukenut ystäväni sanoi, että kirjassa on sen verran paljon viittauksia alkuperäiseen trilogiaan, ettei muistinvirkistys ole pahitteeksi. Nälkäpelit löytyvät Ahvenanmaan kirjastosta vain englanniksi (ja toki ruotsiksi), joten sillä kielellä kirjat olisi tarkoitus lukea.
 
saan P:n version 2.1. valmiiksi. Tämä on täysin realistinen tavoite, editoimista on enää muutama luku jäljellä!! Toivon, että versio 2.1. valmistuisi kesäkuun aikana. Sen jälkeen toki täytyy vielä käydä kässäri ainakin vielä kerran tiheällä kammalla läpi, pohtia kokonaisuutta ja korjailla muutamia juttuja, mutta se on sitten vähän myöhemmän ajan murhe: sitä ennen kässärin on hyvä antaa levätä vähän aikaa. Joka tapauksessa toivon, että P lähtisi kohti kustantamoja viimeistään syyskuussa.

saan JL:n läpiluvun loppuun. Tämäkin lienee mahdollinen tavoite: tekstistä on luettu muistaakseni neljäsosan verran, ja läpiluku on "varsinaista" editoimista nopeampaa puuhaa. JL:n läpiluku on ollut kesken kohta kaksi vuotta (!), mutta toivon, että sille vapautuu enemmän aikaa ja tilaa aivoista, kun P valmistuu ja on poissa tieltä. (JL-raukka on kässäreistäni syrjityin, aina se joutuu väistymään jonkun toisen tieltä!) Toisaalta vähän huolettaa etukäteen, aiheuttaako kesäsää vääränlaisen mielentilan talvitarinan lukemiseen, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. En saa tekstiä edistettyä ikinä, jos pystyn työstämään sitä vain talvikuukausina :D
 
Toivon kesällä myös tapaavani lampaita! Tässä muutamia kavereita viime kesältä.

Ylipäätään tältä kesältä odotan uusia kokemuksia, itsevarmuutta, pyöräilyä ja meren ihailua sekä rannalta että uimasta käsin. Nyt jos koskaan on tilaisuus ottaa ja lähteä, vaikka vain kesäksi, ja aion nauttia tästä tilaisuudesta täysin rinnoin.  

Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)